All about
Mustafa Kemal
Ataturk
Link to English language translation
Mustafa Kemal Ataturk
Mustafa Kemal (1881 – 1938) oli Turkin tasavallan perustaja ja sen ensimmäinen presidentti. Hän syntyi v.1881 Salonikissa ja valmistui siellä sotakorkeakousta. Hän aloitti sotilasuransa Istanbulin sotilasakatemiassa ja palveli menestyksekkäästi Balkanin sodassa (1912 – 1914).
Hän osallistui myös ensimmäiseen maailmansotaan Dardanellien (Canakkale) salmien puolustuksessa. Erottuaan sulttaanin armeijan palveluksesta v.1919 hän pakeni Samsuniin (ja kutsui koolle Erzurumin ja Sivasin kansalliskongressit).
Huhtikuun 23. päivänä 1920, Mustafa Kemal avasi Turkin suurkansalliskokouksen Ankarassa ja ryhtyi toimiin uuden Turkin Valtion perustamiseksi.
Hänen johtamansa kansallisjoukot kävivät vapaussodan maata miehittäneitä ulkovaltioiden sotajoukkoja ja heidän liittolaistaan sulttaania vastaan. Pian turkkilaiset kansallisjoukot saavuttivat voittoja kaikilla rintamilla.
Lausannen rauhansopimuksessa heinäkuun 24. päivänä vuonna 1923 länsivaltiot tunnustivat itsenäisen Turkin valtion, jonka Mustafa Kemal 29.10.1923 julisti tasavallaksi.
“Turkkilasten isä! – Atatűrk nimen saanut Mustafa Kemal oli sotilaallinen nero ja karismaattinen johtaja. Lisäksi hän oli kokonaisvaltainen uudistaja. Turkin valtion oli länsimaistuttava kohotakseen monien muiden valtioiden sivistystasolle ja päästäkseen teollisesti kehittyneiden maiden joukkoon.
Atatűrk poisti alkukantaisia uskomuksia ja tapoja ja aloitti uudistukset, joita piti välttämättlminä. Kansalaiset ottivat uudistukset innolla vastaan. Uusi turkkilainen valtio tarvitsi uudet lakinsa, joiden pohjaksi otettiin Sveitsin siviililaki.
Atatűrk erotti uskonnon valtiosta ja hänen aloitteestaan uusittiin koulujärjestelmä, joka ei enää vastannut yhteikunnan tarpeita. Hän piti välttämättömänä uuden opetusjärjestelmän luomista länsimaiden mallin mukaan.
Vuonna 1833 myös yliopisto uudistettiin. Samalla uusi latinalaispohjainen kirjaimisto otettiin käyttöön. Uudistusten myötä naisten asema nousi kohti länsimaista tasoa; mm. moniavioisuus kiellettiin ja naiset saivat äänioikeuden. Uudet lait vaikuttivat myös kansalasiten pukeutumiseen. Atatűrk perusti 1930-luvun alussa Turkin kililaitoksen ja Turkin historiallisen seuran. Hänen aikaansaamiaan muita uudistuksia ovat länsimainen kalenteri 1925, rikos- ja siviililaki 1926 ja metrijärjestelmän käyttöönotto 1933.
Uudistusten myötä Turkin taloudellinen ja hallinnollinen tilanne muuttui täysin.
Mustafa Kemal Atatűrk kuoli vuonna 1938, mutta hän pysyy kansansa sydämessä kuolemattomana. Komentajana hän oli voittanut monet taistelut, johtajana vaikuttanut kansaan, valtionjohtajana näyttänyt esimerkkiä menestyksekkäästä johtamistaidosta ja vallankumouksellisena vaikuttanut yhteiskunnan rakenteeseen monin eri tavoin.
Atatűrk on yksi mailmanhistorian merkittävimmistä henkiköistä. Hän rakensi kehittyvän, voimakkaan Turkin tasavallan.